1. Nero - Voisin sanoa, että Nero on melkein ainut asia joka ei juurikaan herätä mitään negatiivisia tunteita. Jokainen ihminen herättää joskus jotain negatiivista, vaikka olisi kuinka rakas ja tärkeä. No siis tietysti minua tympäsee, kun pitää lähteä joskus kauheella pakkasella tai sateella Neron kanssa ulos, mutta ei siitä voi olla sille vihanen. Koira on ihmisen paras ystävä. Totta.
2. Perhe & ystävät - En kuitenkaan voisi elää ilman rakasta perhettä ja ystäviä. Näille ihmisille voin kertoa mun murheista ja mun ilon aiheista. Olen myös pelkkänä korvana, kun ne haluaa kertoa omistaan minulle.

3. Yksinolo - Tiedän, että läheskään kaikki eivät voi allekirjoittaa tätä samaa. Minulle kuitenkin yksinolo on todella tärkeää ja vietänkin mielelläni paljon aikaa yksin. Esimerkiksi, kun tulen koulusta niin vietän usein mieluiten loppu päivän yksin tehden mm. rauhassa läksyjä, katsellen tv:tä tai tehden juttuja koneella. Tosi harvoin innostun lähtemään johonkin koulun jälkeen ellen ole sopinut jo aiemmin jotain.
4. Ruoka - Ketä nyt ruoka ei tekisi onnelliseksi? Minä en ainakaan voi oikein nauttia asioista, jos mun vatsa huutaa ruokaa. Herkut on mun heikkous.

5. Onnistuminen - Onnistumisen tunne on aivan mahtava.
6. Musiikki - Kuuntelen erilaista musiikkia aina fiiliksen mukaan, joten se kuuluu melkein kaikkiin mun tunteisiin ja tuntemuksiin. Kuuntelen myös aika paljon päivän aikana musiikkia, kun olen koneella kuuntelen melkein kokoajan tai jos kävelen esimerkiksi kouluun niin matka kuluu usein kuulokkeet korvissa.

Tässä siis nyt muutamia. On tietysti paljon muitakin asioita, jotka ilahduttaa minua! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti